Lontoo-rajattu

Tietotekniikka ATK

Tietotekniikalla on lukiossa kaksijakoinen rooli. Toisaalta se toimii opiskelun, tiedon hankkimisen ja sen muokkaamisen ja tuottamisen välineenä muissa oppiaineissa niiden soveltavissa ja eheyttävissä kursseissa. Toisaalta se on itsenäinen oppiaine. Opetuksen tulee palvella molempia. Lisäksi se antaa opiskelijalle kuvan miten uusi teknologia palvelee yhteiskuntaa ja toisaalta miten nyky-yhteiskunta edellyttää kansalaisiltaan uuden teknologian, viestinnän ja mediataitojen hallintaa.

Kaikki lukion opiskelijat käyttävät tietotekniikkaa. Sen tehokas käyttö opiskelun välineenä edellyttää perustaitoja tiedon hankkimisessa ja käsittelyssä.

Tietotekniikan opetus pohjaa koulun tieto- ja viestintätekniikan strategiaan, joka takaa, että koulun resurssit tietotekniikan opiskelussa ja sen muussa opetuskäytössä vastaavat ajan vaatimuksia.

Arviointi

Jokainen kurssi arvostellaan merkinnällä hyväksytty / hylätty suoritus. Opiskelija voi saada myös numeron, mikäli hän sitä pyytää.

SOVELTAVAT KURSSIT

Tietotekniikan käyttötaito (ATS 1)

TAVOITTEET

Kurssin tavoitteena on, että opiskelija

  • perehtyy koulun laitteisiin ja sähköiseen opiskeluympäristöön perehtyminen.

KESKEISET SISÄLLÖT

  • työvälineohjelmiin ja opetusohjelmiin tutustuminen,
  • tekstinkäsittely,
  • taulukkolaskenta ja sen tietokantaominaisuudet,
  • grafiikkaohjelmat,
  • julkaisuohjelma,
  • tietoliikenne.
Työpajakurssi (ATS2)

TAVOITTEET

Kurssin tavoitteena on, että opiskelija

  • omaksuu tavoitteellisen, pitkäjänteisen ja oma-aloitteisen työskentelyn joko yksin tai ryhmässä.

KESKEISET SISÄLLÖT

  • tietotekniikan käyttötaidon hallitseville mahdollisuus eri tieteenalojen yhteistyöprojekteihin,
  • tutkielman tuottaminen monipuolisesti erilaisia tietolähteitä, laitteistoja ja ohjelmistoja käyttäen.
Ohjelmointikurssi 1 (Java-kieli) (ATS3)

TAVOITTEET

Kurssin tavoitteena on, että opiskelija

- perehtyy ohjelmoinnin periaatteisiin ja algoritmiseen ajatteluun.

KESKEISET SISÄLLÖT

  • opiskellaan Java-ohjelmointikielen ohjaus- ja tietorakenteita,
  • laaditaan pienimuotoisia tietokoneohjelmia ja harjoitellaan dokumentoinnin periaatteita,
  • perehdytään lisäksi Java-ohjelmoinnin perusteisiin WWW-sivuille upotettavien applettien ohjelmoinnin näkökulmasta,
  • ohjelmointi suoritetaan käyttäen valmiita olioluokkakirjastoja ja perittämällä kirjastojen olioista mahdollisesti uusia omia olioita.
Ohjelmointikurssi 2 (C++-kieli) (ATS4)

TAVOITTEET

Kurssin tavoitteena on, että opiskelija

- perehtyy ohjelmoinnin periaatteisiin ja algoritmiseen ajatteluun.

KESKEISET SISÄLLÖT

  • C++-kielen perusteet,
  • eri ohjaus- ja tietorakenteiden sekä aliohjelmien ja niiden parametrien käyttö,
  • laaditaan pienimuotoisia tietokoneohjelmia ja harjoitellaan dokumentoinnin periaatteita,
  • harjoitustyön suunnittelu ja toteutus sekä sen toimivuuden testaus.
Tietokoneen ajokortti (ATS5)

  1. TAVOITTEET

    Kurssin tavoitteena on, että opiskelija

    - suorittaa jokamiehen tietotekniikkatutkinon.

    KESKEISET SISÄLLÖT

    - peruskäyttäjän A-korttiin sisältyvät seitsemän moduulia.

    A-kortin tutkintovaatimukset ja -järjestelmä on virallistettu opetushallituksessa. Kurssista saa virallisen tietokoneen ajokorttitutkintotodistuksen.

Tietokone ilmaisuvälineenä (ATS6)

TAVOITTEET

Kurssin tavoitteena on, että opiskelija

  • tutustuu tietokoneen mahdollisuuksiin ja rajoituksiin.

KESKEISET SISÄLLÖT

  • hypermedia- ja multimediasovelluksiin tutustuminen,
  • teksteistä, kuvista ja musiikista valmistetun, esitettävän kokonaisuuden tekeminen.
Tiedonhallinta (ATS7)

TAVOITTEET

Kurssin tavoitteena on, että opiskelija

  • ymmärtää tietokannan rakenteen,
  • osaa nähdä teknisen yhteiskunnan tietorakenteita.

KESKEISET SISÄLLÖT

  • tutustutaan Access –tietokantaohjelman rakenteeseen,
  • oman tietokantasovelluksen tekeminen,
  • tiedon etsiminen ja kokoaminen elektronisista tietopankeista
Taulukkolaskenta (ATS8)

TAVOITTEET

Kurssin tavoitteena on, että opiskelija osaa käyttää excel-taulukkolaskentaohjelmaa.

KESKEISET SISÄLLÖT

  • taulukkolaskennan käyttö tilastollisten aineistojen käsittelyssä.

Lehdentaitto (ATS9)

TAVOITTEET

Kurssin tavoitteena on, että opiskelija

  • osaa käyttää julkaisuohjelmaa,
  • pystyy tuottamaan selkeän ja informatiivisen esityksen.

KESKEISET SISÄLLÖT

  • julkaisuohjelmalla tuotetun, ulkoasultaan painokelpoisen lehden tekeminen.

Sähköposti- ja kotisivukurssi (ATS10)

TAVOITTEET

Kurssin tavoitteena on, että opiskelija

  • oppii hyödyntämään verkostoituneen yhteiskunnan suomia mahdollisuuksia.

KESKEISET SISÄLLÖT

  • eri sähköpostijärjestelmät, ensisijaisesti koulun First Class,
  • koulun sähköpostijärjestelmän käyttö opiskelun tukemiseksi ,
  • oma kotisivu HTML- kielellä tai FrontPage –ohjelmalla,
  • kotisivun siirtäminen intranetiin,
  • tietoturvan huomioon ottaminen.

Rehtori 050 5995411
Toimisto 050 5392512 tai 050 3313321
kauniaistenlukio@kauniainen.fi
Kasavuorentie 1