Lontoo-rajattu

Uskonto

Uskonto

Uskonnonopetuksen tehtävänä on tukea opiskelijan uskontoihin ja katsomuksiin liittyvän yleissivistyksen muodostumista. Uskonnonopetuksessa tutustutaan uskontoihin ja uskonnollisuuden ilmenemismuotoihin sekä uskonnottomuuteen. Opetuksessa uskontoja tarkastellaan osana kulttuuria, kulttuuriperintöä ja yhteiskuntaa sekä yksilön ja yhteisön elämää.

Opetus antaa monipuolista tietoa uskonnoista ja katsomuksista sekä auttaa ymmärtämään niistä käytävää keskustelua. Opiskelijoita ohjataan tarkastelemaan uskontoja ja katsomuksia analyyttisesti eri näkökulmista. Uskonnonopetus antaa valmiuksia oman maailmankatsomuksen rakentamiseen ja arvioimiseen sekä uskontojen ja katsomusten väliseen dialogiin. Oppiaine tukee opiskelijan kasvua demokraattisen yhteiskunnan vastuulliseksi jäseneksi. Uskonnonopetus ottaa erilaiset näkemykset huomioon ja kunnioittaa yksilöllisiä vakaumuksia.

Oppiaineessa hyödynnetään teologista ja uskontotieteellistä tutkimusta sekä kulttuurin, yhteiskunnan ja taiteen tutkimusta. Lisäksi opetuksessa käytetään eri uskontojen omia lähteitä ja median välittämää ajankohtaista materiaalia. Opetuksessa hyödynnetään monipuolisesti erilaisia opiskeluympäristöjä, tieto- ja viestintäteknologian antamia mahdollisuuksia sekä aktivoivia työtapoja.

Opetuksen tavoitteet

Uskonnon opetuksen tavoitteena on, että opiskelija

  • kehittää uskontoihin ja katsomuksiin liittyvää kulttuurista lukutaitoaan,

  • tunnistaa uskontoihin ja kulttuureihin liittyvän pyhän ja sen vaikutukset ihmisen toimintaan,

  • perehtyy uskontojen historialliseen ja ajankohtaiseen merkitykseen eri puolilla maailmaa,

  • perehtyy oman uskonnon erityispiirteisiin ja kulttuurivaikutuksiin,

  • ymmärtää uskontojen sisäistä moninaisuutta,

  • tuntee uskonnollisen kielen ja symboliikan erityispiirteitä,

  • ymmärtää uskon ja tieteellisen tiedon suhdetta sekä tuntee uskontojen tutkimuksen keskeisiä näkökulmia ja menetelmiä,

  • kykenee rakentamaan, jäsentämään ja arvioimaan omaa maailmankatsomustaan ja kulttuuri-identiteettiään,

  • kehittää valmiuksia ymmärtää ihmisiä, joilla on erilainen vakaumus ja toimia eri kulttuureista tulevien ja eri tavoin ajattelevien ihmisten kanssa,

  • kunnioittaa ihmisoikeuksia ja osaa tarkastella uskontoja ja katsomuksia ihmisoikeusnäkökulmasta,

  • kehittää valmiuksia toimia vastuullisena ja aktiivisena kansalaisena,

  • hallitsee uskonnollisiin ja eettisiin kysymyksiin liittyviä ajattelu- ja keskustelutaitoja sekä uskontoihin liittyvän tiedon itsenäistä hankintaa ja kriittistä arviointia.

Arviointi

Arviointi ohjaa ja kannustaa opiskelijoita oman oppimisprosessin pitkäjänteiseen suunnitteluun, arviointiin ja kehittämiseen. Uskonnon opetuksessa arviointi kohdistuu uskontoihin liittyvään tiedon hallintaan, soveltamiseen ja arvioimiseen sekä katsomuksellisten dialogitaitojen hallintaan. Arvioinnissa korostuvat katsomukselliseen yleissivistykseen ja vuorovaikutukseen liittyvät taidot.

7.13.1Evankelis-luterilainen uskonto

Pakolliset kurssit

UE1 Uskonto ilmiönä – kristinuskon, juutalaisuuden ja islamin jäljillä

Tavoitteet

Kurssin tavoitteena on, että opiskelija

  • ymmärtää uskonnollisten ja ei-uskonnollisten katsomusten luonnetta ja sisäistä monimuotoisuutta,

  • osaa jäsentää uskontoa ilmiönä ja tuntee uskontojen tutkimusta,

  • tuntee juutalaisuuden, kristinuskon ja islamin yhteisiä juuria, niiden keskeisiä piirteitä, kulttuuriperintöä ja vaikutusta yhteiskuntaan,

  • osaa keskustella juutalaisuuteen, kristinuskoon ja islamiin liittyvistä ajankohtaisista kysymyksistä,

  • kehittää valmiuksia toimia moniuskontoisissa ja monikulttuurisissa ympäristöissä ja työelämässä.

Keskeiset sisällöt

  • Uskonto ilmiönä, uskonnon määrittely ja tutkiminen,

  • nykyajan uskonnollisuus, sekularisaatio, uskonnottomuus ja uskonnonvapaus,

  • maailman ja Suomen uskontotilanne,

  • Lähi-idän monoteististen uskontojen kulttuuritausta, synty sekä niiden keskeiset ja yhteiset piirteet,

  • pyhien kirjojen synty, asema, käyttö ja tulkintatavat juutalaisuudessa, kristinuskossa ja islamissa,

  • juutalaisuuden ja islamin sisäinen monimuotoisuus, etiikka, elämäntapa, suhde yhteiskuntaan eri puolilla maailmaa sekä merkitys länsimaiselle kulttuuripiirille,

  • ajankohtaisia katsomusten kohtaamiseen liittyviä kysymyksiä.

UE2 Maailmanlaajuinen kristinusko

Tavoitteet

Kurssin tavoitteena on, että opiskelija

  • ymmärtää kristinuskon merkitystä, kulttuurin, yhteiskunnan ja yksilön näkökulmasta,

  • tuntee kristinuskon keskeiset suuntaukset ja niiden syntytaustan sekä pystyy vertailemaan niiden keskeisiä piirteitä,

  • perehtyy kristinuskon erilaisiin tulkintatapoihin ja ilmenemismuotoihin eri puolilla maailmaa,

  • osaa analysoida ja arvioida ajankohtaista kristinuskoon liittyvää keskustelua.

Keskeiset sisällöt

  • Kristinuskon asema ja vuorovaikutus ympäröivän kulttuurin kanssa eri puolilla maailmaa,

  • katolisen, ortodoksisen ja protestanttisen, erityisesti luterilaisen, kristillisyyden synty, erityispiirteet, eettinen ajattelu ja yhteiskunnalliset vaikutukset,

  • karismaattinen kristillisyys ja kontekstuaalinen teologia,

  • kristillisperäisten uskontojen pääpiirteet,

  • uskonnon asema ja sen taustat eri puolilla Eurooppaa,

  • ekumenia ja katsomusten dialogi,

  • ajankohtaisia kristinuskoon liittyviä kysymyksiä ja niiden taustoja.

Valtakunnalliset syventävät kurssit

UE3 Maailman uskontoja ja uskonnollisia liikkeitä

Tavoitteet

Kurssin tavoitteena on, että opiskelija

  • tuntee Intiassa, Kiinassa ja Japanissa syntyneitä uskontoja osana yksilön ja yhteisön elämää sekä niiden vaikutuksia kulttuuriin ja yhteiskuntaan,

  • tuntee Intiassa ja Kiinassa syntyneiden uskontojen ilmenemistä ja vaikutuksia länsimaissa,

  • tietää luonnonuskontojen levinneisyyden ja keskeiset piirteet,

  • perehtyy uusien uskonnollisten liikkeiden taustaan ja keskeisiin piirteisiin,

  • kehittää valmiuksia toimia työelämässä ja kansainvälisissä toimintaympäristöissä.

Keskeiset sisällöt

  • Hindulainen maailmankuva ja elämäntapa sekä hindulaisuuden monimuotoisuus ja vaikutukset Intian kulttuuriin, yhteiskuntaan ja politiikkaan,

  • Intian nykypäivän uskontotilanne,

  • jainalaisuuden ja sikhiläisyyden keskeiset piirteet,

  • buddhalainen elämäntapa sekä buddhalaisuuden opetukset, suuntaukset ja keskeiset vaikutukset Aasian kulttuureihin,

  • Kiinan vanhan kansanuskon, kungfutselaisuuden ja taolaisuuden keskeiset piirteet ja vaikutus kiinalaiseen ajatteluun ja yhteiskuntaan,

  • Kiinan nykypäivän uskontotilanne,

  • shintolaisuus Japanin etnisenä uskontona sekä uskontojen vaikutuksia yhteiskuntaan ja politiikkaan Japanissa,

  • Aasian uskontojen vaikutus länsimaissa,

  • luonnonuskontojen ja vodoun keskeiset piirteet ja levinneisyys,

  • uusien uskonnollisten liikkeiden taustaa ja keskeisiä piirteitä.

UE4 Uskonto suomalaisessa yhteiskunnassa

Tavoitteet

Kurssin tavoitteena on, että opiskelija

  • tutustuu monipuolisesti uskonnon ja yhteiskunnan vuorovaikutukseen nyky-Suomessa,

  • perehtyy uskontojen vaikutukseen ja merkitykseen julkisella, yksityisellä, kolmannella ja neljännellä sektorilla,

  • ymmärtää, että tietoa uskonnoista tarvitaan yhteiskuntaelämän eri osa-alueilla,

  • osaa analysoida uskonnonvapauteen ja uskonnon ja yhteiskunnan vuorovaikutukseen liittyvää ajankohtaista keskustelua,

  • osaa toimia aktiivisena kansalaisena ja yhteiskunnan jäsenenä,

  • kehittää valmiuksia osallistua uskontojen ja katsomusten väliseen dialogiin.

Keskeiset sisällöt

  • Suomen uskontotilanne, suomalainen uskonnollisuus ja sekularisaatio,

  • uskonnollisten yhteisöjen muodot ja niiden suhde yhteiskuntaan,

  • uskonnot yhteiskunnan muokkaajina Suomessa eri aikoina,

  • uskontojen ja katsomusten välinen dialogi tämän päivän Suomessa,

  • uskonto ja uskonnolliset yhteisöt suomalaisessa ja yleiseurooppalaisessa lainsäädännössä, uskonnon- ja katsomuksenvapaus sekä yhdenvertaisuuteen ja syrjintään liittyvät kysymykset,

  • uskonnon merkitys ja näkyvyys julkisella sektorilla, politiikassa, työelämässä ja taloudessa,

  • uskonnolliset yhteisöt kolmannen sektorin toimijoina,

  • uskonto yksilöiden ja perheiden elämässä ja tapakulttuurissa,

  • uskonnottomuus, uskontokritiikki ja uskonnoton tapakulttuuri Suomessa,

  • osana kurssia voidaan toteuttaa vapaaehtoisprojekti tai perehtyä jonkin uskonnollisen yhteisön yhteiskunnalliseen toimintaan.

UE5 Uskonnot tieteessä, taiteessa ja populaarikulttuurissa

Tavoitteet

Kurssin tavoitteena on, että opiskelija

  • tuntee uskonnon tutkimuksen näkökulmia ja menetelmiä eri tieteenaloilla sekä ajankohtaista tutkimusta,

  • hahmottaa uskonnon ja taiteen suhdetta: uskonnollisen taiteen ja arkkitehtuurin merkitystä uskonnoissa ja uskontojen vaikutusta taiteen kehitykseen,

  • perehtyy siihen, miten uskonnollisen taiteen kautta ilmaistaan uskonnon, erityisesti kristinuskon, keskeisiä oppeja,

  • tutustuu uskonnolliseen symboliikkaan ja siihen, miten taiteessa ja populaarikulttuurissa käsitellään uskonnollisia teemoja,

  • tuntee muinaissuomalaisen uskonnon ja kristinuskon vaikutuksia suomalaisessa kulttuuriperinnössä.

Keskeiset sisällöt

  • Uskonnon tutkimuksen ajankohtaisia näkökulmia ja menetelmiä eri tieteenaloilla: uskontotieteen ja teologian eri tutkimusalat sekä taiteentutkimus, kulttuurintutkimus ja yhteiskuntatieteet,

  • uskonnon, taiteen ja populaarikulttuurin eri muotojen vuorovaikutus,

  • uskonnollisten tilojen arkkitehtuuri uskonnon ja sen erityispiirteiden kuvaajana,

  • uskonnollisia teemoja, symboliikkaa ja myyttejä eri taidemuodoissa ja populaarikulttuurissa,

  • Raamatun kertomusten ja kristillisen opin erilaisten tulkintojen tarkastelu taiteen eri muotojen avulla,

  • muinaissuomalainen uskonto ja kristinusko suomalaisessa kulttuuriperinnössä.

UE6 Uskonnot ja media

Tavoitteet

Kurssin tavoitteena on, että opiskelija

  • tutustuu uskontoon liittyviin ajankohtaisiin teemoihin mediassa,

  • osaa analysoida ja arvioida uskonnon ja median välisiä suhteita,

  • osaa arvioida kriittisesti uskontoon liittyvää informaatiota ja sen lähteitä,

  • osallistuu uskontoon liittyvän mediasisällön tuottamiseen tai laatii media-analyysin.

Keskeiset sisällöt

  • Uskonnollinen media ja median käyttö uskonnoissa,

  • uskonnollisen kielen ja kuvaston käyttö eri medioissa,

  • uskontojen mediajulkisuus,

  • uskonnollinen media ja median hyödyntäminen uskonnoissa,

  • median vaikutus uskontoilmiöihin, kuten asenteet ja uskontoihin liittyvät mielikuvat, uskonnot ja konfliktit, uskonnot ja rauhan rakentaminen, uskontokritiikki,

  • uskontoon liittyvän mediasisällön tuottaminen tai media-analyysi.

Soveltavat kurssit

UES1 Uskonnon kertauskurssi

Tavoitteet

Kurssin tavoitteena on, että opiskelija

  • muodostaa kokonaiskuvan uskonnon kursseista ja kurssien välisistä yhtymäkohdista,

  • tunnistaa erilaiset uskonnon ylioppilaskokeen tehtävätyypit,

  • terävöittää vastaustekniikkaa.

Keskeiset sisällöt

  • Kurssien pääsisältöjen kertaus,

  • kurssien yhtymäkohdat,

  • ylioppilaskokeen tehtävätyypit,

  • ylioppilaskokeen tehtävien harjoittelu ja vastaustekniikka,

  • henkinen valmennus.

UES2 Uskonto elokuvassa

Tavoitteet

Kurssin tavoittena on, että opiskelija

  • havaitsee uskonnollisten teemojen moninaisuuden länsimaisessa taiteessa,

  • tunnistaa kristillisiä aiheita ja kykenee analysoimaan niitä,

  • tutustuu elokuvan kautta muihinkin uskontoihin.

Keskeiset sisällöt

  • Erilaisten elokuvien katsominen kurssin aikana,

  • elokuvien analysointi, kiinnittäminen tulkintataustaansa ja henkilökohtainen arviointi.



Ortodoksinen uskonto

Pakolliset kurssit

UO1 Uskonto ilmiönä – ortodoksisuus, juutalaisuus ja islam

Tavoitteet

Kurssin tavoitteena on, että opiskelija

  • osaa jäsentää uskontoa ilmiönä ja tuntee uskontojen tutkimusta,

  • tutustuu juutalaisuuden, kristinuskon ja islamin syntyyn ja niiden luonteeseen,

  • ymmärtää juutalaisuuden, kristinuskon ja islamin keskinäiset suhteet historiassa ja nykypäivänä,

  • tuntee kolmen monoteistisen uskonnon keskeiset piirteet, niiden kulttuuriperintöä ja vaikutusta erityisesti idän kristillisyyteen ja yhteiskuntaan,

  • tietää kristinuskon synnyn ja kehittymisen keskeiset vaiheet,

  • ymmärtää kristillisen kirkon jakaantumiseen ja vapaiden suuntien syntyyn vaikuttaneet syyt sekä tunnistaa niiden tunnuspiirteitä,

  • osaa keskustella Lähi-idän ja Euroopan ajankohtaisista asioista uskontojen näkökulmasta,

  • tunnistaa eri katsomusten merkityksen yksilön nykypäivän arjessa ja työelämässä.

Keskeiset sisällöt

  • Uskonto ilmiönä, uskonnon määrittely ja tutkiminen,

  • nykyajan uskonnollisuus, sekularisaatio, uskonnottomuus ja uskonnonvapaus,

  • Lähi-idän monoteististen uskontojen yhteiset juuret, kulttuuritausta ja yhteiset piirteet,

  • pyhien kirjojen asema, merkitys ja tulkinta juutalaisuudessa, kristinuskossa ja islamissa,

  • Lähi-idän uskontojen vaikutus kulttuuriin ja arkeen Euroopassa,

  • apostoli Paavalin lähetystyö Jerusalemista Eurooppaan,

  • ensimmäiset kristilliset synodit,

  • kristillisen kirkon jakaantuminen,

  • katolinen kirkko ja protestantismin synty,

  • Luther ja Pohjoismaat,

  • vapaat kristilliset suunnat,

  • uskonnottomuus.

UO2 Ortodoksisuus maailmassa

Tavoitteet

Kurssin tavoitteena on, että opiskelija

  • tietää ortodoksisen kirkon apostolisen perinteen,

  • tunnistaa kirkon opettajien merkityksen kirkon perinteessä,

  • tuntee ortodoksisuuden keskeiset opilliset painotukset ja eettisen ajattelun perustan,

  • osaa tarkastella ortodoksisen kirkon merkitystä yksilöllisestä ja yhteisöllisestä näkökulmasta,

  • perehtyy ortodoksisuuden ja sen käytänteiden erityispiirteisiin,

  • tuntee askeesin ja luostarilaitoksen syntyyn vaikuttaneet historialliset tekijät,

  • tuntee ortodoksisia paikalliskirkkoja ja idän kirkon eri suuntauksia,

  • ymmärtää ortodoksisen kirkon hallintorakenteen kehittymistä ja nykyistä toimintaa,

  • perehtyy Suomen ortodoksisen kirkon tunnuspiirteisiin,

  • tutustuu kirkkojen välisiin yhteyksiin.

Keskeiset sisällöt

  • Kristillisen kirkon laajeneminen,

  • patriarkaatit ja paikalliskirkot,

  • orientaaliset kirkot,

  • askeesin ja luostarilaitoksen synty ja niiden yhteiskunnallinen merkitys,

  • ortodoksinen oppi, etiikka ja antropologia synodien ja kirkon suurien opettajien kautta,

  • ihmisen elämänkaari ja ortodoksisuus,

  • ortodoksinen tapakulttuuri,

  • Itä-Euroopan ortodoksisuus ja uusortodoksinen maailma,

  • Suomen ortodoksinen kirkko ennen ja nyt,

  • ekumenia ja uskontojen välinen vuorovaikutus.

Valtakunnalliset syventävät kurssit

UO3 Maailman uskontoja ja uskonnollisia liikkeitä

Tavoitteet

Kurssin tavoitteena on, että opiskelija

  • tuntee Intiassa, Kiinassa ja Japanissa syntyneitä uskontoja osana yksilön ja yhteisön elämää sekä niiden vaikutuksia kulttuuriin ja yhteiskuntaan,

  • tuntee Intiassa ja Kiinassa syntyneiden uskontojen ilmenemistä ja vaikutuksia länsimaissa,

  • tietää luonnonuskontojen levinneisyyden ja keskeiset piirteet,

  • perehtyy uusien uskonnollisten liikkeiden taustaan ja keskeisiin piirteisiin,

  • kehittää valmiuksia toimia työelämässä ja kansainvälisissä toimintaympäristöissä,

  • osaa tarkastella uskontojen piirteitä myös oman uskonnon näkökulmasta.

Keskeiset sisällöt

  • Hindulaisuuden monimuotoisuus, maailmankuva ja elämäntapa sekä vaikutuksia Intian kulttuuriin, yhteiskuntaan ja politiikkaan,

  • Intian nykypäivän uskontotilanne,

  • jainalaisuuden ja sikhiläisyyden keskeiset piirteet,

  • buddhalaisuuden opetukset, elämäntapa, suuntaukset ja vaikutuksia Aasian kulttuureihin ja yhteiskuntiin,

  • Kiinan vanha kansanusko, kungfutselaisuus ja taolaisuus ja näiden vaikutuksia kiinalaiseen ajatteluun ja yhteiskuntaan,

  • Kiinan nykypäivänän uskontotilanne,

  • shintolaisuus Japanin etnisenä uskontona sekä uskontojen vaikutuksia yhteiskuntaan ja politiikkaan Japanissa,

  • Aasian uskontojen vaikutus länsimaissa,

  • luonnonuskontojen ja vodoun keskeiset piirteet,

  • uusien uskonnollisten liikkeiden taustaa ja keskeisiä piirteitä.

UO4 Uskonto suomalaisessa yhteiskunnassa

Tavoitteet

Kurssin tavoitteena on, että opiskelija

  • perehtyy suomalaiseen uskonnollisuuteen ja sen vaiheisiin ennen ja nyt,

  • tutustuu uskonnon ja yhteiskunnan vuorovaikutukseen nyky-yhteiskunnassa,

  • perehtyy uskontojen vaikutukseen ja merkitykseen julkisella, yksityisellä, kolmannella ja neljännellä sektorilla

  • tunnistaa kirkon toiminnan ihmisen arjen tukena osana tämän ajan yhteiskuntaa,

  • ymmärtää, että tietoa uskonnoista tarvitaan yhteiskuntaelämän eri osa-alueilla,

  • osaa analysoida uskonnonvapauteen sekä uskonnon ja yhteiskunnan vuorovaikutukseen liittyvää ajankohtaista keskustelua ja siihen vaikuttavaa lainsäädäntöä,

  • kehittää valmiuksia toimia aktiivisena kansalaisena ja yhteiskunnan jäsenenä oman uskonnon lähtökohdista käsin,

  • kehittää valmiuksia osallistua uskontojen ja katsomusten väliseen dialogiin.

Keskeiset sisällöt

  • Suomalainen uskonnollisuus ennen ja nyt, uskonto ja uskonnolliset yhteisöt Suomessa, sekularisaatio,

  • uskonnollisten yhteisöjen muodot ja niiden suhde yhteiskuntaan,

  • uskonnot yhteiskunnan muokkaajina Suomessa eri aikoina,

  • uskontojen ja katsomusten välinen dialogi nykypäivän Suomessa,

  • uskonto ja lainsäädäntö, uskonnon- ja katsomuksenvapaus sekä yhdenvertaisuuteen ja syrjintään liittyvät kysymykset,

  • uskonnon merkitys, näkyvyys ja oikeudet julkisella sektorilla, politiikassa, työelämässä ja taloudessa,

  • ortodoksiset järjestöt kolmannen sektorin toimijoina,

  • uskonnot yksilöiden ja perheiden elämässä ja tapakulttuurissa Suomessa,

  • uskonnottomuus, uskontokritiikki ja uskonnoton tapakulttuuri Suomessa.

UO5 Taide ortodoksisuudessa ja muissa uskonnoissa

Tavoitteet

Kurssin tavoitteena on, että opiskelija

  • tutustuu taidemuotoihin uskonnon ilmentäjänä,

  • tunnistaa ja tietää ortodoksisen taiteen erityispiirteet,

  • perehtyy sekä ortodoksisen että muiden uskontojen taiteen ilmaisumuotoihin opillisten asioiden välittäjänä,

  • tunnistaa eri uskontojen opin ilmenemismuotoja taiteessa,

  • ymmärtää sakraalin ja uskonnollisen taiteen eron,

  • tunnistaa uskonnon vaikutuksen nyky- ja populaaritaiteeseen.

Keskeiset sisällöt

  • Uskonnot, taide ja kulttuurin eri muodot,

  • sakraalin ja uskonnollisen taiteen ero,

  • ortodoksisen taiteen erityispiirteet: jumalanpalvelus, kirkkomusiikki, arkkitehtuuri, ikonitaide,

  • uskontojen oppi taiteen keinoin: kuvataide, musiikki, rakennustaide ja draama.

UO6 Ortodoksisuus ja uskonnot mediassa

Tavoitteet

Kurssin tavoitteena on, että opiskelija

  • tutustuu mediassa esiintyviin ajankohtaisiin teemoihin, jotka kytkeytyvät uskontoon,

  • osaa analysoida ja arvioida uskonnon ja median välisiä suhteita,

  • osaa arvioida kriittisesti uskontoon liittyvää informaatiota ja sen lähteitä,

  • perehtyy mediakuvaan ortodoksisuudesta ja eri uskonnoista kansallisesti ja kansainvälisesti,

  • osallistuu uskontoon liittyvän mediasisällön tuottamiseen tai laatii media-analyysin.

Keskeiset sisällöt

  • Uskonnollinen media ja median käyttö uskonnoissa,

  • uskonnollisen kielen ja kuvaston käyttö eri medioissa,

  • uskontojen mediajulkisuus,

  • ortodoksisen kirkon mediamaailma,

  • median vaikutus uskontoilmiöihin, esimerkiksi asenteet ja uskontoihin liittyvät mielikuvat, uskonnot ja konfliktit, uskonnot ja rauhan rakentaminen, uskontokritiikki,

  • uskontoon liittyvän mediasisällön tuottaminen tai media-analyysi.




Rehtori 050 5995411
Toimisto 050 5392512 tai 050 3313321
kauniaistenlukio@kauniainen.fi
Kasavuorentie 1