Kauniaisten lukio juhli itsenäisyyspäivää sekä uusia ylioppilaita
Kauniaisten lukiossa juhlittiin itsenäisyyspäivää sekä 12:ta uutta ylioppilasta! Juhlapuhujana kuultiin kielitieteilijä Janne Saarikiveä, ja ylioppilaan puheen piti Oona Timonen.
Kauniaisten lukiossa juhlittiin itsenäisyyspäivää sekä 12:ta uutta ylioppilasta! Juhlapuhujana kuultiin kielitieteilijä Janne Saarikiveä, ja ylioppilaan puheen piti Oona Timonen.
Lukuvuoden 25–26 ensimmäinen Studia Granialia keskittyi ilmastoasioihin. Vieraaksi saapui akatemiaprofessori ja Helsingin yliopiston aerosoli- ja ympäristöfysiikan professori Markku Kulmala. Hän johtaa ilmakehän koostumusta ja ilmastonmuutosta tutkivaa kansallista ja pohjoismaista huippuyksikköä. Kulmalan tutkimus keskittyy ilmakehän aerosolihiukkasten syntymekanismeihin ja niiden merkitykseen ilmastonmuutoksen ymmärtämisessä. Kulmala kertoi lukiolaisille olevansa optimisti: ihminen ja maapallo selviävät kyllä muutoksista huolimatta. Hän muistutti … Jatkuu
Alumnipäivässä omien alojensa opinnoista ja työelämästä kertoivat Granin lukion entiset opiskelijat Neea Teräskallio, Henri Vaitomaa, Tuuli Paananen sekä Juuso Sirén.
Granin lukion opiskelijoita on ollut loka-marraskuun vaihteessa reissussa sekä Ranskassa että Espanjassa.
Granin lukiossa järjestettiin hackathon yhteistyössä Valio PROfeelin kanssa. Tapahtuma kokosi lähes 150 lukiolaista viidestä talous- ja yhteiskuntapainotteisesta lukiosta ratkomaan tiimeissä yhteistä haastetta. Voitto tuli tällä kertaa Granin lukioon!
Granin lukion entinen opiskelija Jukka Rintamäki Aalto yliopistosta kertoi GraniTalks-luennollaan vastuullisesta vaateteollisuudesta.
Granin lukiossa vietettiin perinteisiä abimarkkinoita muun muassa aamujumpan, Napakymppi-show’n ja musiikin merkeissä.
Terveiset Genevestä, missä Granin lukion opiskelijaryhmä on tutustumassa muun muassa Euroopan hiukkasfysiikan tutkimuskeskukseen CERNiin!
Granin lukiossa vietettiin lukuvuoden avajaisia tiistaina 2.9. Tilaisuudessa esiintyivät lukion entinen opiskelija Kasper Mäkelä (Head of Finance at Slush) sekä TikTok-vaikuttaja Fardus Hassan. Tilaisuuden juonsivat Granin lukion opiskelijat Oskar Alavuo ja Rasmus Heiskanen.
Granin abit juhlivat keskiviikkona 27.8. sadan aamun rajapyykkiä perinteisin menoin: saapumalla kouluun yöpuvuissa.