Opiskelijoita Genevessä

Terveiset Genevestä, missä Granin lukion opiskelijaryhmä on tutustumassa muun muassa Euroopan hiukkasfysiikan tutkimuskeskukseen CERNiin!

Lukuvuoden avajaisia vietettiin 2.9.

Granin lukiossa vietettiin lukuvuoden avajaisia tiistaina 2.9. Tilaisuudessa esiintyivät lukion entinen opiskelija Kasper Mäkelä (Head of Finance at Slush) sekä TikTok-vaikuttaja Fardus Hassan. Tilaisuuden juonsivat Granin lukion opiskelijat Oskar Alavuo ja Rasmus Heiskanen.

Granin toukokuu on kansainvälisyyttä täynnä!

Granin lukion opiskelijat ovat saaneet toukokuussa monenlaisia kansainvälisiä tuulahduksia. Erasmus+-vaihdon opiskelijat matkasivat Italiaan ja vierailivat muun muassa Veronassa ja Gardajärvellä. Mereltä merelle, taide ja ympäristötietoisuus Transatlantic -hankkeen Suomen osuus puolestaan sai jatkoa, kun granilaiset saivat vieraaksi kymmenen oppilasta ja kolme opettajaa Sequoia High Schoolista Kaliforniasta Yhdysvalloista.

Granin lukio juhli vappua

Granin lukiossa vappua juhlittiin opiskelijakunnan hallituksen ja tutoreiden järjestämän ohjelman merkeissä. Ruokalassa mittaa toisistaan ottivat motivoituneet munkinsyöjät, ja vapun aaton koulupäivän lopuksi kisattiin muun muassa rusinanheitossa ja köydenvedossa.